
Oma koti, omat säännöt
27.11.2025
Muutin noin kolme viikkoa sitten ensimmäiseen omaan asuntooni, mikä oli aluksi todella jännittävää – erityisesti ensimmäinen yö. Nyt olen onnellinen siitä, että saan olla rauhassa omassa kodissani. On ihanaa työpäivän jälkeen tulla kotiin ja hengähtää.
Tällä hetkellä olen ollut työkokeilussa SPR Kontissa myyjänä, ja työ on melko sosiaalista puuhaa. Vaikka olen itsekin todella sosiaalinen ihminen, ei sosiaalisuutta jaksa ihan koko ajan. Siksi on ihanaa työpäivän jälkeen olla vain itsensä kanssa.


